POMMINHEITTÄJÄ PUOLUSTAUTUU

Viime perjantain Viikkolehdessä (30.1.) Tapio Kari heitti sellaisen määrän sontaa anarkistien päälle, että joudun Pomminheittäjä-lehden osalta hieman oikomaan karkeimpia artikkelissa esiintyneitä väitteitä. Ensimmäinen virhe löytyi jo otsikosta: "Lahdataan poliisit, porvarille mora keuhkoon" oli lainausmerkeissä ikäänkuin kysymyksessä olisi suora lainaus jostain anarkistilehdestä. Oikeitakin shokki-sitaatteja olisi luullut riittävän niinkin verisessä lehdessä kuin Pomminheittäjä toimittajan mukaan on. Lisäksi kotisivuillamme on yhteystiedot, joten toimittaja olisi voinut helposti ottaa minuun yhteyttä lisäkysymyksiä esittääkseen. Olisipa saattanut saada verisiä kommenttejakin kaltaiseltani huumorintajuttomalta psykopaatilta. Kollektiivimme kirjoittajien sijasta toimittaja oli haastatellut helsinkiläistä eläinoikeus-(ym.)aktivistia, joka ei edes ole lukenut suhteellisen usein ilmestynyttä lehteämme kahteen (!) vuoteen.

Valtaosa Karin lainaamista tekstikatkelmista oli nimimerkki Teemun humoristisista novelleista, joissa irvailtiin oluesta pitävien intellektuellianarkistien ponnettomalle väkivaltauholle. Jo lehden sisällysluettelossa kerrottiin, että Teemun irroittelut ovat novelleja. Kerrottakoon lisäksi, että "Teemu", joka on Tolstoin ihailija, työskentelee tällä hetkellä vammaisten parissa eräässä kehitysmaassa. Myös nimimerkki Paavo Pummi on vakaumukseltaan pasifisti, vaikka hän toimittajan lainaamana sanookin tuntevansa montakin "naispuolista konepistoolinkäyttäjää...". Pummin lause jatkuu: "...joista vain harvat ovat aseellisen vallankumouksen propagoijia (tämä Supon Nevalalle tiedoksi)." Merkitys muuttuu aika radikaalisti! Nimimerkki Hannu ei muuten "halua" halata riistäjäkapitalistia moralla keuhkoon, vaan valitsisi kyseisen tyylin ainoastaan jos porvaria olisi pakko halata!

Miksi ylipäänsä kaikki lainaukset olivat numerosta #9, joka on miltei ainoa väkivaltateemaa käsitellyt numeromme (luokkasotakritiikkiä sisältäneen numeron #6 lisäksi)? Miksi toimittaja ei kertonut, että ylipäänsäkin väkivaltateemaa on vain murto-osassa lehden juttuja ja silloinkin yleensä voimakkaan kielteisessä sävyssä? Miksi ei mainittu mitään lehdissämme olevasta pornokritiikistä, kapitalistisen ruumiintuotantokoneiston kritiikistä, kiihkovegaanikritiikistä jne.. Paranoidikonetta on jälleen onnistuttu ärsyttämään, niin kuin "Hannu" kertookin tavoitteenaan Pomminheittäjä #10:ssä.

Parodia, ironia, satiiri ja huumori ovat kollektiivillemme tuttuja tyylilajeja, vaikka toimittaja korostaakin juttujemme "huumorittomuutta". Todisteena huumorintajustamme on meillä monta tuntia lehtien tekovaiheessa c-kaseteille nauhoitettua räkänaurua. Pyydänkin kotisivuamme päivittävältä operaattorilta, että hän laittaisi Internet-sivuillemme varoituksen vastaisen varalta: "Saattaa sisältää vaarallista huumoria!". Lehden kotisivut muuten ovat osoitteessa https://members.tripod.com/~pommari - tokihan hyvän jutun perään uskaltaa kotisivujen osoitteen laittaa, jotta lukijoillakin olisi mahdollisuus tutustua toimittajan lähteeseen.

Pomminheittäjä-kollektiivin puolesta,
Janne Rantala, Joensuu (ei SAL eikä Kuopio)

Operaattorin huomio

Lehden paperiversioissa oleva sisällysluettelo ei ole mukana verkkoversiossa. Tästä johtuen eräiden tekstien luonne voi jäädä joillekin lukijoille epäselväksi. Kannattaa siis tutustua myös Pommarin perinteisiin numeroihin.

Paluu