KUKA EDES KAIPAA VALLANKUMOUSTA
JOSSA EI PORVARIN VERI ROISKU?

Moniäänisesti haikaillaan veretöntä vallankumousta. Kaikki väkivalta tuomitaan ehdottomasti ja tilalle tarjotaan sellaista ihanan pasifistista kukkaiskumousta, jossa kaikki vain halailevat toisiaan. Ja paskat! Minä en suostu riistäjäkapitalistia halaamaan kuin korkeintaan moralla keuhkoon...

MILLÄ TE MEINASITTE ESTÄÄ MEITÄ?

Moniäänisesti hölistään myös jostakin anarkistisesta vapaaehtoisuudesta. Ehkä siinä vapaaehtoisuudessa totta toinen puoli onkin: anarkia ilmenee suhteina, jotka ovat horisontaalisia, siis herruudettomia. Jos tuossa on jotakin, mikä viittaa vapaaehtoisuuteen, niin olkoon. Mutta se toinen puoli vapaaehtoisuudesta onkin pelkkää paskaa: vapaaehtoisesti se kapitalistikin ryöstää meitä ja jos me yritämme sanoa EI! niin johan paikalla on sata tai tuhat poliisia vapaaehtoisesti pamputtamassa ja kyynelkaasuttamassa ja viime kädessä ampumassa meitä. Ovatko nuo kapitalistit ja poliisit siis anarkisteja, kun ovat aivan vapaaehtoisia melkein mihin vain?

Poliisin käskyn takana on aina väkivalta. Poliisin käskyn totteleminen merkitsee tuon väkivallan hyväksymistä, sen oikeutuksen vahvistamista.

'Vapaa yksilö' on vallassa olevien (tieteellisten) diskurssien ja ennen kaikkea niihin olennaisesti pohjaavien kurinalaistus- ja kasvatusteknologisten käytäntöjen sekä vapaata yksilöä markkinoivien porvarillisten ideologioiden summa tai risteyskohta. 'Vapaa yksilö' on vallan ja porvarien kanssa huoraamista!

Pullamössöt, millä te aioitte estää meitä, jos me mielenkiintoisten aikojen koitettua satuttaisiin pistämään muutama riistäjä lyhtypylvääseen roikkumaan?

Anarkia etenee siellä, missä on vertikaalisia suhteita, hierarkisia suhteita, ylivallan suhteita - niitä vastaan. Tietenkin anarkian eteneminen on vain possibiliteetti, ei mikään anarkian etenemisen Laki.

Jos me menisimme riistäjäpaskoilta kysymään, että "hei, olisittekos te setät ja tätit riistäjät vähän kiltimpiä ja lopettaisitte sen ihmisten kiusaamisen ja olisitte ihan vaan anarkisteja", niin herättäisimme varmasti hilpeyttä. Hilpeyden herättäminen ei riitä vallankumoukseen, varsinkaan jos se on ainoaa vastarintaa, mihin kykenemme.

Jostakin syystä olen huomattavasti enemmän mieltynyt radikaaleihin luonnonsuojelijoihin kuin ekofilosofien kyykytys"radikalismiin". Luonnonsuojelija ei viitsi puhua paskaa, vaan keskittyy asiaansa: luonnon/luontokohteiden tuhoamisen estämiseen. Ekofilosofi, kuten ystävämme Murray, haluaa ottaa luonnonsuojelun (ja kaiken muunkin luontoon liittyvän) haltuunsa. Hän haluaa ottaa ylipäänsä kaiken haltuunsa. Ekoviisastelija Murray Bookchin luulee luonnon olevan paukkuspäissään piirretty sarjakuva ja suunnittelee, miten ihmiset saisi kyykkyyn. Ekologisesti ajatteleva anarkisti paskat piittaa ekofilosofeista (jotka ovat valtaa janoavia kätyreitä), vaan tuikkaa porvarin hengiltä ja siinä koko juttu. Ekofilosofi tietty itkee, kun luonto, elämä ja ihmiset eivät olleetkaan sarjakuvaa...

EkosetäMurrayfilosofi on nojatuoliantropologien illuusioiden ruumiillistuma: vihdoinkin on löytynyt tuo animatistinen villi, joka uskoo luonnossa elävään jumalalliseen voimaan (ja sen kanssa seurusteltuaan tuo meille kasan jumalallisia käskyjä, arvoja, sanktioita ja ennenkaikkea Totuuksia. Kiitos, mutta ei kiitos!) No, kukin taaplaa tyylillään, mutta anarkiaan on turha sekoittaa näitä filosofian suuruudenhulluiksi tekemiä pöyhkeilijöitä. He ovat lopultakin vain porvarien ja/tai vallanpitäjien (nykyisten tai tulevien) hyviä kavereita.

VERI PUHDISTAA!

Porvarit ja muut kusipäät tekevät köyhille ja muillekin jäynää kaiken aikaa. Se jää harmittamaan. Monelle on jäänyt hampaankoloon aikamoisia kaunoja sosiaalivirkailijoita, poliiseja, hallintovirkailijoita ja muita kusipäitä kohtaan. Ja riistäjäkapitalisteja kohtaan. Pitäisikö meidän ihan totta jo ennalta päättää, että emme käytä väkivaltaa, kun mielenkiintoiset ajat koittavat? Emmekö ihan totta saa edes puolustautua? Antautuako meidän pitäisi, jotta eivät lyö enempää...

HAH! Veretön vallankumous, sehän olisi loukkaus ihmiskuntaa kohtaan! Ja anarkismin herjaamista!

Veera on varmastikin aivan oikeassa siinä, että anarkismin/anarkian leviämisen suurin este ovat anarkistit itse. (Bob Black muuten lainasi tuon ajatuksen Jannelta - ajan suunnasta ei voi olla koskaan varma eikä mistään muustakaan, rihmastoitumiset ovat sellaisia - ja nyt minä jommalta kummalta - valitkaa itse.) Joka toinen huruhuuhaa kuvittelee tietävänsä kaikki maailman asiat ja kaikkien maailman ihmisten asiat paremmin kuin nämä itse. Nämä "minä olen maailman pelastus ja jeesus!" -tyypit ovat aika ikävystyttävää sakkia, ja pitemmän päälle anarkistien kanssa puuhaillessaan tuleekin varsin harhainen olo: mikä tässä nyt pitikään kumota: kapitalismi, riisto ja valtio vai nuo huruhuuhaat?

Anarkistimiesten kannalta anarkian leviäminen olisikin kohtalokasta: sovinismin ja seksismin sekä informaalien eliittien päivät olisivat luetut. Kaiketi sen tähden niin monet anarkistimiehet (PERVR eli pedofiilien ja raiskaajien vapautusrintama olisi huomattavasti osuvampi nimitys heidän jengilleen) tekevätkin kaikkensa, ettei anarkia ja anarkismi leviä yhtään minnekään. Mutta onneksi anarkiseen kumoutumiseen ei tarvita PERVR-anarkistimiehiä. Anarkia rihmastoituessaan muodostaa ulkoisuuksia, jotka ovat (vastarinnassaan) pikemminkin loogisia kuin aatteellisia saati sitten dogmaattisia.

Hauskaa, miten sujuvasti itsemääräämisestä puhuvat leimataan oikeistolaisiksi liberaaleiksi, äärioikeistolaisiksi ja ties miksi. Nämä leimaajat eivät voi sietää pienintäkään vihjettä siihen suuntaan, että yhteiskunta olisi kommunistinen ja anarkistinen ja jossa kaikki ihmiset todella päättäisivät yhdessä omista asioistaan! Kaiken lisäksi nämä leimaajat viitsivätkin jauhaa solidaarisuudesta, vaikka kyse ei heidän solidaarisuudessaan ole mistään muusta kuin jälleen yhdestä punikkieufemismista kurissapidolle.

Itsemäärääminen - sitähän ei saa olla, sillä siihen liittyy olennaisesti vastuu... Höynäyttäjät haluavat pitää päätösvallan itsellään ja heittää vastuun vessanpönttöön. Höynäyttäjälle "ihminen on kuilu", ja siksi hänen on mahdotonta sietää toiseutta, anarkiaa, sitä että ihmiset voisivat elää yhdessä päättäen omaan elämäänsä liittyvistä asioista (ja totisesti ilman PERVR:n haitantekoja), ja tehdä sen vastuunsa toisiaan ja luontoa kohtaan tuntien. Höynäyttäjän mielestä tarvitaan tiukka yhtenäinen arvoperusta ja tarkat rajat sille, mitä saa olla ja mitä voi tehdä. [Esimerkiksi anarkistiset seksuaaliset vapauttajat haluavat vapauttaa kaikki itsemääräämisestään (yhtenäinen arvoperusta), jolloin kaikki olisivat velvollisia vapauden nimissä (mitä saa olla) antautumaan heidän haluilleen (mitä voi tehdä).]

Anarkian rihmastoitumisia on mahdoton estää, koska anarkia voi edetä/ilmetä yhtä hyvin pintarakenteissa - so. eksplisiittisinä/vallitsevina suhteina - kuin rakenteiden allakin, jolloin rihmastoimisten näkyviksi ja hallittaviksi tuottamiseen eivät vallan keinot riitä. (Eikä tämä ole mitään "vallankumous tulee vääjäämättömästi" -determinismiä. Kyse on pikemminkin siitä, ettei mikään Totuuskoodi ole immuuni naurulle: anarkiaa ei voi ennustaa.)

Sen sijaan yksi anarkistien lempiväittämiä, että jo nykyinenkin yhteiskunta on suurelta osaltaan organisoitunut anarkistisesti, on humpuukia. Tämä anarkistiseksi luuloteltu organisoituminen on käytännössä vallan instituutioiden ja kurinalaistusteknologioiden tuote. Ja vaikka jonkin ryhmittymän organisoituminen vaikuttaisikin ulkopuolisesta anarkistiselta, todennäköisesti se rajautuu ulospäin me-muut -suhteiden kautta ja vertikaalisesti se on alisteisessa suhteessa johonkin ylempään instanssiin. Tai muuten meidän pitää hyväksyä myös väite, että natsi-Saksan SS-upseerit olivat kameraden- organisaatioissaan anarkistisia.

Deleuze & Guattari: "Rihmasto on antigenealogiaa. Se etenee muuntelun, ekspansion, valloittamisen, anastamisen, pistoksen avulla. - - Toisin kuin järjestelmät, jotka perustuvat keskustalle (vaikka sitten monelle) ja joissa kommunikaatio on hierarkkista ja yhteydet ennalta pystytettyjä, rihmasto on keskustaton, ei-hierarkkinen ja ei-merkitsevä järjestelmä ilman Kenraalia, ilman organisoivaa muistia tai keskusautomaattia. Sitä määrittää ainoastaan tilojen kierto." (Gilles Deleuze: Autiomaa, s. 44.)

Kun anarkia etenee, niin loputtomiin sellaista yhteentörmäystä ei voi estää, jossa ei syntyisi väkivaltaa. Kun hierarkisten suhteiden kimppuun käydään, herää aina jossakin valopäässä ajatus, että alistamisen täytyy jatkua, kuuliaisuuden täytyy jatkua - ja jatkuvuus pyritään turvaamaan väkivalloin. Tällaisessa tilanteessa anarkisteilla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: peräytyä ja ruveta vaikka sosiaalidemokraateiksi/jehovan todistajiksi tai taistella. Käytännössä anarkisteilla ei vaihtoehtoja ole kuin yksi.

Väkivaltaa saatetaan siis tarvita - kumoamiseen! - mutta anarkiaa itseään ei voi "perustaa" (anarkiaa ei voi perustaa, anarkialla ei ole perustusta, vaan anarkia on olennaisesti suhdekäsite, joka viittaa perustuksettomaan, so. Valtiottomaan) sisäisille väkivallankoneistoille (armeija, poliisi, oikeuslaitos, valvontajärjestelmät jne.), vaan sellaisten kumoamiselle. Jos ne eivät kumoudu tai niitä ei jostakin syystä kumota tai niitä herätetään henkiin, anarkia (eivät suinkaan välttämättä anarkistit - anarkistit ovat, kuten Bob Black toteaa, liian kiintyneitä valtioon) pyrkii ne kumoamaan.

MURRAYN HAUTAJAISET

Meille ollaan aina itkemässä, että meidän kritiikkimme ei ole asiallista. Mutta miksi nämä itkijät eivät koskaan itse oma- aloitteisesti kiinnitä mitään huomiota kritiikkimme kohteisiin? Kaiken maailman pikku-Hitlerit esittävät pienois-Mein Kampfeissaan uskomattomia sikamaisuuksia (anarkismina tai anarkismiin liittyen) ja meidän pitäisi vain keskustella mukavia asiallisesti emmekä saisi vittuuntua heidän jutuistaan. Itkijät, oletteko te aivan tosissanne? Te kuulostatte siltä, että te veljeilisitte vaikka Francon perskarvojen kiillottajan kanssa, jos se vain sattuisi olemaan äärimmäisyyskasvissyöjä/ekomielipuoli/jollakin mystis- olemuksellisella tavalla Hyvä eli työväenluokkainen. Itkijät, minä nimitän teitä kyykytysuskoisiksi.

Yhteiskunnan alatasoilla syntyy kaiken aikaa kulttuurisia muodostelmia ja rihmastoitumisia - merkitys- ja valtasuhteiden kumoutumisia/(uudelleen)muotoutumisia/-järjestäytymisiä - joista osa on hyvinkin antiautoritaarisia, autonomisia vyöhykkeitä tuottavia, anarki(sti)sia. Näitä kutsutaan usein alakulttuureiksi, vaihtoehtokulttuureiksi, vastakulttuureiksi. Radikaaleimpia niistä voisi hyvin kutsua vastarinnan kulttuureiksi. Usein niitä leimaa erilaisuus, toisenlainen suhde toiseuteen.

Murray-setä vihaa ja halveksii erilaista, toiseutta. Murrayn haaveet suuresta yhtenäisestä ekologisesta liikkeestä (jossa ei sooloilla eikä tempoilla, vaan jossa vallitsee harras kurinalaisuus - Murray-setä Tietää, miten pitää toimia!), ihmisen ja luonnon välisen dialektisen prosessin loppuunsaattamisesta (dialektiikka on miltei yhtä lähellä täydellistä humpuukia kuin dianetiikkaakin - mutta Murray- sedällä on hallussaan Luonnon ja Kaikkeuden kosmologinen tieto!) ja vapauden toteutumisesta välttämättömyyden ymmärtämisenä (mikä suomeksi tarkoittaa pakkovaltaa vanhaan kunnon Moskovan malliin - epäilemättä Murray-setä tietää, mikä on sitä Todellista Vapautta!) syrjäyttää yksittäisten toimijoiden, niin yksilöiden kuin ryhmien/yhteisöjenkin, intressit määrätä itse omasta elämästään ja siihen liittyvistä asioista.

Alatason radikaalitoimijat ovat ekoMurrayhöynäyttäjän mukaan elämäntapa-anarkisteja, joka on Murraylle kirosana - ja heitä ovat kuta kuinkin kaikki, joiden kanssa Murray sattuu olemaan eri mieltä. Älkää vain missään tapauksessa tehkö zinejä tai muutakaan omaehtoista, muuten Murray-ukkonen jyrähtää: "Te olette 'life style' -anarkisteja! Te olette irrationalisteja! Te olette petturiakin pahempia minun suuressa jumalallisessa suunnitelmassani tiellä kohti tuhatvuotista Murray-valtakuntaa!"

Anarkistisen tyhmyydenylistyksen kaksi eri puolta: Suuret Gurut sekä näiden gurujen ja totuusdogmien palvojat, Murrayn kaltaisten "Minä Olen Jumala!" -megalomaanikkojen kuuliaiset opetuslapset, toisten kyttääjät ja räkyttävät vahtikoirat, puhdasoppisuuden, mustavalkoisuuden ja joko-tai- sarjakuvamaailman spesialistit - yhdessä he ovat Nietzschen inhoaman laumasieluisuuden voitto anarkiasta.

Suuren ja yhtenäisen anarkistisen liikkeen/organisaation kohtalo on onneksi sama kuin koko modernin yhteiskunnan: "Yhteiskunta, joka on 'moderni', yrittää jatkuvasti vaikkakin tuloksetta 'käsittää käsittämätöntä', korvata moninaisuuden yhdenmukaisuudella ja ambivalenssin yhtenäisellä ja läpinäkyvällä järjestyksellä; ja näin tekemällä se luo vielä enemmän hajaannusta, moninaisuutta ja ambivalenssia kuin mistä se on onnistunut vapautumaan." (Zygmunt Bauman: Postmodern etik, s. 12, hyvin vapaa käännös.) Postmodernisoituneissa yhteiskunnissa mikä tahansa hyvään pyrkivä/hyvää tarkoittava moraalinen, poliittinen tai tieteellinen oppijärjestelmä onnistuisi saamaan paljon paljon enemmän pahaa kuin hyvää aikaiseksi, jos sitä pyrittäisiin järjestelmällisesti toteuttamaan.

Anarkia ei ole mikään Yksi/Ykseys tai oppi- ja totuusjärjestelmä. Silti kuvitellaan, että on olemassa jokin ennalta laskelmoitu/määrätty tavoittelemisen arvoinen anarkistinen yhteiskunta. Sellaista ei ole! Jokainen yritys luoda anarkistista yhteiskuntaa jonkin anarkistisen dogmin ja/tai kiinteän organisaatiomuodon puitteissa on yritys anarkian tuhoamiseksi, sillä jokainen dogmi ja kiinteä organisaatiomuoto kantaa itsessään - ei anarkiaa vaan - Valtion perustuksen.

"Father knows best" -asenteella asioiden monopolisoiminen ei todellisuudessa poikkea lainkaan nykyisten valtiovarainministerien, ekonomistien, kriminologien, sosiaalivirkailijoiden... toimintatavoista.

ÄLKÄÄ LUULKO ETTÄ HE LUOPUVAT SUOSIOLLA osa 1

Paperikoneenkäyttäjä Virtanen on kelpo työläinen. Ylitöihin tunnollinen työläinen Virtanen jää aina, kun vain työnantaja hänen palveluksiaan tarvitsee. Työläinen Virtasen kuukausipalkka on kaikkine lisineen keskimäärin 20.470 mk/kk. Hänen työnsä on hänen omien sanojensa mukaan vaativaa (mittareiden valvontaa ja nappien painamista) ja joskus raskastakin, ja siksi "raskas työ vaatii raskaat huvitukset."

Parin-kolmen kuukauden välein työläinen Virtanen käy Venäjällä huorissa. Nuoria, Virtasen oman tyttären ikäisiä huoria "on kiva nusasta eikä se ole edes kallista!" Kotona vapaaviikonloput sujuvat mukavasti työläismiehen parhaan ystävän, Koskenkorvan kanssa lotratessa. Kännispäissään työläinen Virtanen välillä hieman suutahtaa vaimoonsa ja lapsiinsa, "kun vittu eivät tottele!" Työläinen Virtanen vetää akkaansa turpaan ja lapsiansa remelillä vuorotellen jokaista. Jos akka ja lapset käyvät oikein pahansisuisiksi - "vittu kun eivät ole hetkeäkään hiljaa ja akkakin paukuttaa päätään kaiken aikaa!" - työläinen Virtanen ottaa haulikon ja ajaa koko konkkaronkan yöksi lumihankeen. Vaimo Virtanen ei uskalla soittaa poliisille, sillä "siitä se vasta möly nousisikin!" Työläinen Virtanen on Mies, joka johtaa perhettään Miehen kädellä.

Työläinen Virtanen on aina äänestänyt demareita ja on ylpeä siitä. "Paavo on hyvä mies, se ei turhia akkojen kanssa lätystä ja lörpötä!" Tuloloukkuselvitystyöryhmän pikku-Thatcheri Arja Alhokin olisi "ihan hyvä jätkä, jos sillä olisi munat!" "Menisivät työttömät töihin saatana, niin ei tarvitsisi olla toisten elätettävänä! Ja pakolaisia tänne ei tarvita! Ne satiaispesät ja armeijakarkurit tulee tänne vaan ja raiskaa meidän naiset."

"Anarkistit? Ne on niitä kommareita, jotka meinaa viedä multa talon tontin kesämökin auton ja kaiken. Sain yhen kerran sellaselta anarkistihyypiöltä semmosen lapun, jossa oli jotakin paskajuttua vallankumouksesta. Perkele, me ei semmosia vallankumouksia tarvita! Minunkin työpaikan ne saatanat sosialisoisi ittelleen."

"Ja jos ne perkeleen vihersiivelläeläjät tulevat vielä kerrankin sieltä Helsingistä tänne meidän metsiin killumaan, niin tehdään niistä koiralle ruokaa." Casimirin metsiä eivät vihreät sosialisoi, sillä "niistä se minunkin leipäni tulee!" Työläinen Virtanen on kunnon suomalainen mies: "Minun pojat menee taatusti armeijaan, niistä ei mitään siviilihomoja tuu!" Ja tyttärestä tulee kunnon vaimo jollekin kunnon suomalaiselle miehelle. "Ne anarkismit on sitä akkain hömpötystä. Menisivät nekin ämmät töihin, niin tietäisivät, mitä se oikea elämä on. Jo loppuis se paskanjauhaminen ja siivellä eläminen!"

ÄLKÄÄ LUULKO ETTÄ HE LUOPUVAT SUOSIOLLA osa 2

Meinasitteko mennä sanomaan Casimirille, että "älä sinä enää ole tuhma riistäjäkapitalisti ja kaada niitä puita aarnio- ja sademetsistä"? Meinasitteko mennä sanomaan Arja-tätille, että "kyllä niille köyhillekin pitäisi vähän rahaa ruokaan jättää"? Ja meinasitteko mennä sanomaan kuvitteelliselle työläisellemme Virtaselle, että "joo, liity sinäkin vaan meidän anarkisti(syndikalisti)en riveihin vallankumousta tekemään"? Kapitalistiriistäjä ja sen kätyrit. Luuletteko te aivan tosissanne, että nuo edellä luetellut ja kaikki heidän kaltaisensa luopuvat asemistaan ihan vapaaehtoisesti, kun te vain vähän vihjaatte, että "ei noin saa tehdä"? Luulitteko te lässynlässynpullamössöpehmopasifismillanne kumoavanne yhtään mitään?

Pahuus ei ole sitä, että sattuu syntymään johonkin tiettyyn yhteiskuntaluokkaan, vaikka jotkut "working class yli kaiken" - anarkistit (pitääkö heitä tosiaan kutsua anarkisteiksi?) luulevatkin, että syntyperä määrää ihmisen olemuksen joksikin, mikä on Hyvää/Pahaa. Ihmisellä ei edes ole mitään olemusta (paitsi vallan diskurssien tuottamia ja ylläpitämiä olemuksia). "Working class yli kaiken" -anarkisteille vallankumouksessa tarvittava väkivalta on ennaltamääräytynyt yläluokan tuhoamiseksi. Nämä idiootit todella kuvittelevat, että kun yläluokka fyysisesti tuhotaan, yläluokkaa ei enää ole (mikä pitää tietenkin paikkansa joidenkin huruhuuhaa-essentialististen yhteiskunta/luokkakäsitysten mukaan).

Anarkia ei edes asetu mitään essentialisoituja "pahuuksia" vastaan, vaan korkeintaan sellaisten tuotantoa vastaan, hierarkisia valtasuhteita vastaan ja etenkin sellaisia valtasuhteita vastaan, joissa toinen osapuoli pyrkii tarkoituksellisesti vahingoittamaan toista. Tällaiseen hierarkiseen (ja toista vahingoittavaan) valtasuhteeseen voi liittyä jokin muodollinen (Arja-tätimme) tai tosiasiallinen (ökyrikas Casimir) asema, mutta niin ei aina välttämättä ole tai asema liittyy lähinnä sosiokulttuurisesti määräytyneisiin mikrotason valtasuhteisiin (kuvitteellinen työläisemme Virtanen). Anarkistit pyrkivät (niin ainakin kuvittelisi) kumoamaan tuollaiset valtasuhteet - eivät uusintamaan niitä ottamalla asemia haltuunsa. Siksi anarkistiset taistelut ovat välittömiä taisteluita välittömissä tilanteissa - käytäntöjä vallan kumoamiseksi - eivät mitään abstraktia filosofiaa jostakin kuvitteellisesta ihanneyhteiskunnasta.

Me emme tarvitse mitään itsemme ulkopuolisia moraalioppeja: moraali olemme me itse.

Anarkistinen vallankumous ei tarvitse myöskään mitään johtajia eikä itsevaltaisia päätöksentekijöitä. Anarkismille johtajat ja toisten-puolesta-päätöksentekijät ovat tarpeellisia vain pommin ruoaksi eli he eivät ole siis kovinkaan tarpeellisia. Vahvat ja karismaattiset ihmiset ovat vain alkeellisten ja alistumishaluisten ihmispolojen mielikuvituksen tuote. Jos haluamme tuhota vallankumouksen korruptioksi, johtajakultiksi, mielivallaksi, byrokraattiseksi itsetuhokoneistoksi ja uuden yläluokan/hallitsevan eliitin intressien käsikassaraksi, olkoon meillä siinä tapauksessa suuret johtajamme. Mutta anarkisteja emme taatusti silloin ole, vaan korkeintaan uusien Stalinien ja Pol Potien vallan pönkittäjiä. Jotkut eivät koskaan opi: he haluavat yhä uudestaan ja uudestaan, että heidät alennetaan ja kurinalaistetaan. He ovat inhimillisen typeryyden ylistyslaulu ja haudan kaivajia oikeudenmukaisuudelle, tasavertaisuudelle ja itsemääräämiselle.

Tuleville Lenineille me sanomme: "Hamppuköysi odottaa!"

Pasifisti haluaa vaihtaa anarkistien mustan lipun valkoiseen - antautumisen lippuun. Hän huutaa "apua, antaudun!" ennen kuin yhtään mitään ehtii edes tapahtua. Länsimainen pseudo- gandhilaisen väkivallattomuuden kannattaja myy anarkian/anarkistisen vallankumouksen pilkkahintaan omaa uraputkeaan nostattaakseen. Filosofi haluaa valtaa ja sitä, että hänen pöyhkeydelleen ollaan kuuliaisia. Älkää luulko, että kaikki Casimirit, Arja-tätit ja työläinen Virtaset luopuisivat vapaaehtoisesti. Ja entä jos me olemmekin jo tarpeeksi kyllästyneitä Casimireihin, Arja-täteihin ja työläinen Virtasiin? Entä jos me haluammekin hieman verta?

Ei, emme me mitään ennaltamäärättyä verta halua, mutta...

Anarkia on vallitsevalle filosofialle kauhistus: ulossuljettu toiseus, kaaos. Jotta anarkia voidaan tuoda yhteiskuntafilosofian tai sivistyneen päiväkahvikeskustelun piiriin, se täytyy kesyttää, siltä täytyy riistää sen tuhoava ja luova kaoottisuus. Tämä on välttämätön ehto sille, että filosofit voivat puhua/kirjoittaa anarkiasta/anarkismista. Mutta mitä sitten tapahtuisi, jos anarkia syystä tai toisesta tuotaisiin sellaisenaan (mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan...) vallitsevien sääntöjen puitteissa tapahtuvan (filosofisen) keskustelun piiriin? Luultavasti oikeita käsitteitä kuvaamaan tunnelmaa olisivat outous, transgressio tai häpäisy. Käsittääkseni edelleenkin parhaiten tällaista törmäystä anarkian ("paimentolaiset") ja vallitsevan valtiollisen järjestyksen ("pääkaupunki") välillä kuvaa Franz Kafka novellissaan Vanha lehti seuraavasti:

"Näyttää siltä, että isänmaamme puolustaminen on lyöty pahasti laimin. - - Heti kun avaan aamuhämärissä kauppani, näen jo kaikkien tänne päätyvien kujien suulla aseistettuja miehiä. Mutta he eivät ole meidän sotilaitamme, vaan ilmeisesti paimentolaisia pohjolasta. Jollakin minulle käsittämättömällä tavalla he ovat tunkeutuneet pääkaupunkiin saakka, joka sentään sijaitsee hyvin kaukana rajasta. Joka tapauksessa ne ovat siis täällä; näyttää siltä, että heidän määränsä lisääntyy aamu aamulta. - - Noiden paimentolaisten kanssa ei voi puhua. Meidän kieltämme he eivät osaa, niin, heillä on tuskin omaakaan. Toisiaan he ymmärtävät samaan tapaan kuin naakat. Meidän elämäntapamme ja lainsäädäntömme ovat heille yhtä käsittämättömiä kuin yhdentekeviä. - - Sen minkä he tarvitsevat he ottavat. - - Minunkin varastoistani he ovat ottaneet yhtä jos toistakin hyvää. Mutta en voi ruveta sen takia vaikeroimaan, kun näen esimerkiksi, miten käy teurastajalle aukion vastapäisessä laidassa. Tuskin hän on tuonut lihat kauppaansa, kun kaikki on jo riistetty häneltä ja paimentolaiset hotkivat hänen lihojaan. Heidän hevosensakin syövät lihaa; monasti makaa ratsastaja hevosensa vieressä ja molemmat ravitsevat itseään samasta lihakimpaleesta - -. Kuka tietää mitä näiden paimentolaisten päähän saattaa pälkähtää, jos he eivät saa lihaa; tosin kukaan ei tiedä sitäkään, mitä heidän päähänsä vielä pälkähtää, vaikka he saavatkin lihaa joka päivä." (Franz Kafka: Keisarin viesti, s.32-34)

Deleuze ja Guattari jatkavat: "Mitä nomadit tekivät? He rakensivat sotakoneen valtioapparaattia vastaan, koneen, joka oli täysin erilainen kuin valtioapparaatti. Sotakoneen rihmasto puuvaltiota vastaan. Puumaisuus on juuri valtion valtaa. Koko pitkän historiansa valtio on toiminut kirjan ja ajattelun mallina: logos, filosofi-kuningas, idean transsendenssi, käsitteen sisäisyys, sielujen tasavalta, järjen tribunaali, ajattelun virkamiehet, ihminen lainlaatijana ja alamaisena, valtion vaatimus saada toimia maailmanjärjestyksen sisäistettynä kuvana ja juurruttaa ihminen." (Gilles Deleuze: Autiomaa, s. 47)

Meitä luullaan läpinäkyviksi: psykologian, psykiatrian, kriminologian, väestötieteen, poikkeavuuden- ja alakulttuuritutkimuksen, sosiologian, sosiaalipolitiikan, sosiobiologian, geenitutkimuksen, fysiologian, ekologian... paljastamiksi. Meidät on riisuttu genitaalielimiämme myöten tieteen ja vallan alttareille panopticon-koneiston kohteiksi, rivoksi alastomuudeksi, osaksi Lain, Vallan ja Kapitalismin yhdessä rakentamaa turvavaltiospektaakkelia: meidän kuvitellaan olevan alamaisia ja tyytyvän siihen...

Mutta kristalli kostaa: meillä on yhä Clairen korttimme: meitä ei voi ennustaa...

- hannu -

Paluu