Erotisoitu tuska - omasta alistamisestaan nauttiminen
En voinut olla kysymättä häneltä, eikö se tehnyt kipeää. Me olimme treenien jälkeen pukuhuoneessa ja hän vaikutti olevan sitä mieltä, että minun kysymykseni oli todella typerä.
- Sehän on selvä, että se tarttuu joskus rintaliiveihin (niinpä niin), mutta eihän se pahalta
tunnu, sehän on vain ihanaa.
- Se ei siis tunnu samalta kuin saisi vasarasta varpaaseensa, minä vastasin.
Sillä kickboxingissa käyvällä tytöllä oli rengas nännissään. Hän oli sitä mieltä, että on
kahdenlaista tuskaa, toinen tyyppiä vasaranisku varpaaseen ja toinen sellaista, että se tuntuu
ihanalta, kuten esimerkiksi metallinpala, joka lävistetty nännin läpi. Minä vaan ihmettelen,
että kuinkahan se asianlaita onkaan.
"Mitäpä sitä ei kauneutensa vuoksi olisi valmis kärsimään"
Seksuaalisuutemme ja mielikuvamme siitä, mikä on seksikästä, hyvännäköistä, tuskaa tai nautintoa muodostuvat aikaisessa vaiheessa. Kutsuisin tätä vähä vähältä tapahtuvaksi indoktrinaatioksi. Hitaasti mutta varmasti rakennamme kuvaa itsestämme. Mitäpä sitä ei kauneutensa vuoksi (ja tottahan kaikki kauniita haluavat olla) olisi valmis kärsimään. Jälkimmäisen väitetään olevan looginen ja välttämätön seuraus edellisestä.
Se että takerrun sananlaskuun saattaa tuntua liioittelulta. Mutta se on pikemminkin päinvastoin, nuo sanat symboloivat tiivistetysti patriarkaattia, penisvallan jäävuoren huippua. Sukupuolisesti tiedostavammasta perspektiivistä - toisin sanoen katsontatavasta, jonka mukaan meillä on sukupuolesta johtuen eri valta-asemat - tarkasteltuna näyttäytyvät tällaiset pienet viattomat viisaudet usein enemmän tai vähemmän groteskeilta. "Jota rakastaa, sitä kurittaa" - ihmettelenpä vain, että kuka tässä on se, jota kehotetaan lyömään ja ketä? Naisten vastaanottokotien henkilökunnan mukaan mies pahoinpitelee naisen Ruotsissa joka kahdeskymmenes minuutti. Hän lyö yhden meistä kuoliaaksi joka viikko. Ja mitä meidän naisten pitää tehdä, kun meidän pikku rakastettumme hakkaavat meidän kellansinisiksi. Joo, pienessä punaisessa ala-asteen aikaisessa runokirjassani lukee: "Rakasta, unohda ja anna anteeksi" noin vain pikkuisen häiritsevänä kehotuksena.
Se, mitä meidän naisten pitää ymmärtää on yksinkertaisesti, että vähän tuskaa on jouduttava kokemaan tullakseen hyvännäköiseksi. Eihän siinä mitään kummaa ole, ja mitä meille tapahtuukin (hän repii sinua letistä ja kaataa sinut lumihankeen, sillä hän tykkää sinusta niin kovasti), niin meidän pitää rakastaa (miestä tietenkin), unohtaa mitä hän tekee ja antaa hänelle anteeksi. Tuska ja uhraukset nähdään luonnollisena, jos nyt vähän harmillisena, osana naiseen kohdistuvaa vaatimusta olla tyylikäs, hyväksytty ja tunnustettu naisena.
Miehen sitä vastoin ei tarvitse taistella tullakseen tunnustetuksi miehenä; hän saa kokea sen ilman ponnisteluja, koska mies patriarkaatissa määrää, missä kaappi seisoo.
"Nuorena vitsa väännettävä"
Yleispätevä yhteiskuntanäkemys on, että me naiset olemme seksikkäitä, kun teemme itsellemme pahaa: harrastamme plastiikkakirurgisia operaatioita, syömme riittämättömästi ravintoa (laihdutamme), ajamme karvat sääristämme/kainaloistamme/kupeistamme, nypimme kulmakarvojamme, lävistämme itseämme, tungemme päällemme korsetteja, body-sukkia ja muita pitsialusvaatteita joista saamme alavatsantulehduksia ja hengitysvaikeuksia, käytämme liian pieniä ja teräväkärkisiä kenkiä, liian tiukkoja farkkuja, että niitä saisi päällensä sekä muita vaatteita, jotka päällä on mahdotonta nauraa, syödä ja liikkua. Useimpia näistä asioista ei edes nähdä tuskana, vaan ne kuuluvat naisena olemiseen - ne ovat minimivaade sille, että tulisi tunnustetuksi. Saamme oppia, että tuska on naisille normaali olotila eikä vain normaali - eihän se edes ole tuskaa vaan nautintoa.
Seksualiteetin ilmaukset on nähty erilaisina eri kulttuureissa ja eri aikakausina. Sen vuoksi on ilmeistä, että meidän seksualiteettimme peilaa niitä normeja ja arvostuksia, jotka ovat vallalla. Meidät kaikki harjoitetaan huolellisesti sukupuolirooleihimme. Sosiaalistuminen rakentuu vastakohtapareista, joista kaikki positiiviset ominaisuudet on liitetty mieheen ja negatiiviset naiseen: vahva-heikko, aktiivinen-passiivinen, ylempi-alempi. Kaikki vastakohtaparit on seksualisoitu; me olemme oppineet innostumaan niistä ominaisuuksista, jotka liitetään vastakkaiseen sukupuoleen. Miehet innostuvat alistumiseen liittyvistä perusominaisuuksista ja päinvastoin. Tämä konstruoi heteroseksuaalista normia kulttuurissamme. Yksi tekijä sille, etteivät naiset yleisemmin innostu toisista naisista on se, ettei heillä ole mitään todellista pääsyä valtaan.
His-story
Meidän seksualiteettimme ei ole mitään geneettisesti määräytynyttä, luonnon determinoimaa tai jumalan muuttumattomaksi luomaa. Seksualiteettimme on luotu ja se on nimenomaan tiyttyjen intressien luoma. Vuosisadan vaihteen tienoilla, kun feministinen liike työntyi asemiinsa syntyi myös seksologia, seksiä tutkiva "tiede", joka teki tunnetuksi idean naisen seksuaalisesta alistumisesta. Seksologit puolustivat miehistä seksualiteettiä, jonka feministit kyseenalaistivat. Miesten pitäisi voida jatkaa sukupuoliyhteyttä tavalla, joka sopi heille ja naisten pitäisi oppia olemaan innoissaan miehisestä seksualiteetista ja lopettaa kritisoimasta sitä. Miehinen seksualiteetti esitettiin biologisesti kontrolloimattomana viettinä ja jonakin väistämättömästi aggressiivisena ja dominoivana. Seksologit esittivät samoja ajatuksia kuin pornografia: epätasa-arvoinen seksualiteetti, joka rakentuu miehiselle dominanssille ja naisen alistumiselle; seksualiteetti, joka rakentuu sille, että naisten pitää palvella miehiä.
"Naisten ujoudentunne - joka alkuperäisessä muodossaan koostuu (aktiivisesta tai passiivisesta) fyysisestä vastarinnasta miehen hyökkäystä vastaan - auttoi luonnonvalinnassa asettamalla miesten tärkeimmän kvaliteetin, voiman, koetukselle. Tämän seurauksena nainen pitää suuressa arvossa rajuutta, kun hän valitsee kilpailijoista sen, jolle hän suosionsa jakaa." (1913) Vihaa ilmaiseva sitaatti on peräisin eräältä johtavista ja kannatetuimmista seksologeista, Havelock Ellisiltä.
Tuska myytävänä
Me elämme tänä päivänä destruktiivisessa yhteiskunnassa, jossa kansa tekee itselleen eri tavoin pahaa. Olen tähän mennessä yrittänyt osoittaa, että naisten alistaminen ja tuska on erotisoitu ja tämä kaikki omaksutaan heteroseksuaalisessa sosialisoitumisessa. Seksiteollisuus toimii jättiläismäisenä propaganda-apparaattina myydäkseen ideaa naisten alistamisesta. Pornografia seksualisoi, kaupallistaa ja tuottaa rahaa tällä idealla. Pornoteollisuus on yksi neljästä suurimmasta teollisuudenhaarasta maailmassa ja sillä on valtava taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta. Kyseessä on pornoteollisuuden sanoma, jota saman aikaisesti levitetään sadomasokismina ja lävistämisenä muotiteollisuuden toimesta. Myytävänä on kytkentä alistaminen-seksualiteetti-tuska; meidän naisten pitää tottua voimaan pahoin. Lävistäminen kuuluu olennaisena osana alistamiseen.
Normalisointiprosessi on täydessä vauhdissa. Se, että lävistäminen on trendinä lyönyt itsensä läpi, on ilmeistä. Lävistäminen tulee yhä tavallisemmaksi ja siistimmäksi - sitä paitsi seksualisoitujen ruumiinosien lävistäminen. Muodinhaara pelaa ja hyödyntää meidän kaikkien itsestäänselvää ja perustavaa tarvettamme saada tunnustusta ja tuntea yhteenkuuluvaisuutta. Se tarjoaa mahdolisuuden ainakin pinnallisesti kuulua ryhmään, samoin alakulttuuriin.
Viime viikolla, kun ajattelin ostaa itselleni alusvaatteita, pakotettiin minut kärsimään Åhlensin, Lindexin, Twilfitin ja H&M:n alusvaateosastoilla ilman, että saatoin löytää mitään, mikä ei ollut pitsiä nyöriä hopeaa neonrosaa hempeää kukkaiskuviota rusettia kiiltävää push- ups-helvettiä. Lopulta menin takaisin Åhlensille (niin kutsutulle "herrojen" osastolle) ja ostin parin sinisiä nyrkkeilyshortseja. Alusvaateala on pysynyt hyvin mukana kuvioissa, mitään merkittävää eroa alusvaatemainosten ja pornografian välillä ei ole.
Lävistäminen on itsestään selvä osa tämän päivän pornoteollisuutta. Monissa pornoyhteyksissä on lävistäminen mukana houkutuskeinona. Yksi esimerkki olivat niin kutsutut "erotiikka"messut Tukholmassa muutamia kuukausia sitten. Inholiberalismin hengessä siellä oli kaikki ajateltavissa olevat ja sen ylittävätkin keskeiset piirteet pornon eri haaroista, muiden muassa lävistäminen. Göteborgissa minulla oli epäonnea joutua näkemään mainosjuliste sisällä lävistysbutiikissa. Julisteessa mainostettiin "fetissi"juhlia sellaisin houkutuskeinoin kuin "BinoBondage (joutua sidotuksi) Bimbo" ja "Necrofollia (harjoittaa seksiä ruumiin kanssa)". Mainoksen alareunassa oli lueteltu illan eri lisukkeet: kumia, nahkaa, lävistystä, bondagea, fetissejä (runkata punaisen avokasparin tai jonkun muun naiseen liitettävän seksualisoiduksi oivalletun esineen kanssa) ja niin edelleen. Lävistäminen tulee jatkuvasti esiin yhteyksissä, jotka vapaudellisissa piireissä pitäisi lukea paholaismaisiksi nekrofilian tyyliin.
Tietenkin yksityinen henkilö voi pitää rengasta kulmakarvoissaan ilman, että on henkilökohtaisesti yhteydessä alistamiseen tai pornografian seksualisoituun tuskaan. Mutta lävistysteollisuudelle yhteys lävistyspornografiaan on itsestäänselvä.
Vaihtoehtoliikkeen viehätys lävistämiseen
Pitkään on kenenkään kyseenalaistamatta vallinnut trendi vapaudellisessa liikkeessä, että pitää näyttää kuluneelta ja rasittuneelta. Riutuneiden repaleideaalia. Minä ja monet minun laillani näkivät/näkevät tosi kapinallisuutena itsensä hajalle repimisen.
Minä olen hyvän aikaa pitänyt rengasta huulessa sensuellina. Se on kiinnittänyt puoleensa uteliaisuuteni. Minä en nähnyt mitään kytkentää pornografiaan, vaan käsitin sen pikemminkin rikoksena keskivertosvenssonin tyyliä kohtaan. Mutta pari vuotta sitten törmäsin kuvaan, joka sai minut säpsähtämään - nainen, joka oli kytketty kielen läpäisevään renkaaseen: lävistämistä pornograafisessa yhteydessä. Vähän myöhemmin tein selkoa Sheila Jeffreysin "Sadomasochism och våld mot kvinnor" -artikkelista. Kiihkoni lävistämistä kohtaan sai kunnon kolauksen.
Ei ole sattuma, että lävistäminen, sadomasokismi ja huumeet esitetään kapinana vallitsevaa vastaan. Me ehkä ymmärrämme, että me elämme destruktiivisessa paskayhteiskunnassa, mutta kun me haluamme jättää systeemin, niin äärimmäiseksi kapinatoiminnaksi tulee omasta tuskasta nauttiminen?! Sen sijaan että me löisimme niitä, jotka lyövät meitä, me pistelemme neuloja itseemme. Siitä tulee väärinsuuntautunutta kapinatoimintaa, joka on yhteydessä ja lujittaa omaa alistamistamme.
Kenen vuoksi?
Pornoriistäjä Leif Hagenin, Veckorevynin, Malenan, MTV:n ja muiden rakastavan huolenpidon ansiosta seksologian, seksuaaliliberalismin ja pornografian normit ja arvostukset ovat hyvin juurtuneet yhteiskuntaamme. Me naiset olemme sisäistäneet naisihanteen, joka on tietoisen saavuttamaton. Mainosten mallit eivät ole vain amfetamiinianorrektikkoja, vaan kuvia on myös retussoitu ja liimattu yhteen. On tavallista, että naisen yläruumis liimataan yhteen miehen jalkojen kanssa täysin suhteettomaksi kropaksi. Pointti on siinä, että uurastimmepa me naiset vaikka kuinka paljon, ei meistä koskaan tule tarpeeksi "hyviä", mutta meidän pitää silti kuluttaa aikaamme itseämme rasittamalla. Tämä sortostrategia passivoi meitä ja sehän sopii systeemille erinomaisesti, että naiset pistävät kaiken aikansa, energiansa ja rahansa korjatakseen itseään.
Tällä itsensä fyysisellä korjaamisella - yrityksellämme oikaista sen, minkä muotiteollisuus on osoittanut "virheelliseksi", mikä tarkoittaa lähes kaikkea - on mielettömiä psyykkisiä seurauksia. Usein sitä paitsi destruktiivinen käyttäytymisemme kiihtyy, kun me jo voimme huonosti: me alamme ehkä ryypätä enemmän, syömme huonommin ja vähemmän, ryhdymme parisuhteeseen tai lävistämme itseämme. Eräs ystäväni kertoi, kuinka hänellä oli pari vuotta sitten tapana sanoa: "Jos minä olen väsynyt itseeni, minä otan vain uuden reiän korvaani." Mistä tulee tunne, että "on väsynyt itseensä" ja mistä helvetistä tulee ajatus, että uusi reikä korvassa voisi auttaa?!
Sanoman ydin on, ettemme me koskaan kelpaa sellaisina kuin me olemme. Naiset eivät saa koskaan voida rentoutua eikä heillä saa olla itseluottamusta tarpeeksi tunteakseen paremmin itsensä, niin että he voisivat omistautua mielenkiintoisille asioille, poliittiselle toiminnalle, sisaruudelle, kapinalle ja muille koville jutuille. Minä ajattelen monia hauskoja töherryksiä, jotka peittivät viime talvena H&M:n pin up -kuvat: "Kenen vuoksi?" ja "Kenen silmille?" Mutta kenen vuoksi me teemme kaikki nämä asiat itseämme vastaan?
Onko vapaa tahto olemassa?
Miehet dominoivat täydellisesti tämän päivän yhteiskuntamme verbaalista tilaa: miehet sekä ryhmänä - heille on keskittynyt massamedian omistus, elokuvatuotanto ja mainosten luominen, heillä on statuspositionsa yliopistoissa ja taideammateissa, he ovat ammattiajattelijoita kaikessa aina kansallisesta taloudenhoidosta pakolaisvihamielisyyteen - että miehet myös yksilöinä - he ovat aina saaneet eniten tilaa ja desibelitoleranssia osakseen päiväkodissa, koulussa ja kapakassa ja he ovat saaneet esikuvansa SuperBatHemaneilta TV:sta.
Tästä on seurauksena muun muassa se, ettei miehen tarvitse ilmaista toiveitaan joka ainoassa arkipäivän tilanteessa - naiset täyttävät ne joka tapauksessa. Meidät on harjoitettu olemaan niin saatanan yliherkkiä, että me täytämme myös ne miesten vaatimukset, joita ei sanota edes ääneen. Tämä on henkiinjäämisstrategia, jotta voisi pitää puolensa ja jäädä eloon patriarkaatissa. Carin Holmberg kuvaa tätä naisten "vapaaehtoiseksi alistumiseksi". Sitä tapahtuu muun muassa silloin, kun naiset eivät täytä miesten sanattomia vaatimuksia, jolloin miesten ylivalta voi tulla näkyviin ja naisten niin kutsuttu "vapaaehtoisuus" muuttuu pakotetuksi tottelemiseksi.
On olemassa tietty riski korostaa käsitettä naisten "vapaaehtoinen" alistuminen. Käsitteestä tulee hankala, koska se on niin lähellä yhtä meidän tavallisimmista ennakkoluuloistamme: "Mitäs minä sanoin, hänhän oli varmasti mukana siinä itsekin". Mutta sisältöä ei ole vaikea taaskaan tunnistaa. Kenenkään ei tarvitse useimmille meistä tulla sanomaan, että meidän pitää ajaa säärikarvamme, kuihtua olemattomiin, käyttää stay-upseja ja push-upseja ja pitää rengasta navassamme - me teemme niin joka tapauksessa, sillä me tiedämme, että sillä tavoin saamme enemmän tunnustusta ja meistä tulee houkuttelevampia miesten silmissä. Tai vähän kärjistetymmin ilmaistuna: me etenemme heteroseksuaalisessa uraputkessamme.
Tietenkään kyse ei ole siitä, että naiset olisivat vastuussa tästä tilanteesta. Aivan kuten Holmbergkin haluan korostaa sitä, että tämä on ilmausta siitä, miten naiset aktiivisesti suhtautuvat miesyhteiskunnan rakenteissa oleviin raameihin ja normeihin. Voidakseni toivoakseni tehdä selvemmäksi mitä tarkoitan, ajattelin verrata naisen tilannetta "hyvään" orjaan. Orja tietää, että jos hän on kuuliainen ja ahkera, hän saa talonväen tunnustuksen (ja päinvastoin). Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että orja kantaisi syyllisyyttä tai ylipäänsä arvostaisi orjuutta järjestelmänä. Orja toimii vain sen elintilan puitteissa, joka hänelle annetaan.
Murskaa!
Vähintä, mitä me naiset tarvitsemme, on enemmän syyllisyydentuntoja. Silläkin riskillä, että kuulostan terapeuttiselta, väitän että meidän täytyy ymmärtää, että meillä kaikilla on erilaisia syitä ryhtyä sanoista tekoihin ja että me kaikki tarvitsemme aikaa selvittääksemme sen kaiken paskan, jonka olemme syyttä saaneet osaksemme. On tärkeää, ettemme me ole liian kovia toisillemme, ettemme me kritisoi toisiamme hajalle, vaan kiinnitämme huomiota toisiimme ja kuuntelemme toisiamme.
Me naiset tulemme näkemään itsemme riippuvaisina miesten tunnustuksesta (joka useimmiten on seksuaalista), kunnes me radikaalin analyysin avulla teemme itsemme tietoisiksi patriarkaatin meihin kohdistamista destruktiivisista rakenteista. Luomalla - ja jatkuvasti luomalla! - vaihtoehtoista radikaalia rakennetta me voimme yhdessä murtautua ulos opitusta riippuvaisuudestamme ja alkaa hyväksyä ja arvostaa toisiamme.
Uskaltakaa jatkaa murskaamista!
Siinä kaikki mitä minulla oli sanottavaa juuri nyt.
- birna -
* Tämä artikkeli on kirjoitettu naisnäkökulmasta, joten poikien miehuuskokeen tapaisia "minun pitää karaista itseäni tullakseni Mieheksi" ja sen semmoisia asenteita lävistämistä kohtaan ei tässä yhteydessä oteta käsiteltäväksi.
Jatkolukemista varten: Sheila Jeffreys: “Sadomasochism och våld mot kvinnor” teoksessa Hur mår du kvinna? Hur mäns sexuella våld påverkar kvinnors hälsa. ROKS, Stockholm, 1995. Pia Laskar (toim.): Anarkafeminism. Federativs, Stockholm, 1986. Carin Holmberg: Kvinnors vänskap - en hot mot patriarkatet. ROKS, Stockholm, 1995.