Veera heitti edellisessä Pomminheittäjässä (Vallankumouksellinen haaste - valitse aseesi) kritiikkiä niin proosallisessa ja retorisessa muodossa, että kommentoiminen on vaikeaa. Sillä enhän halua olla (tällä kertaa) mikään yksinkertainen tosikko joka ei näe tekstin pintakerroksen läpi. Vaikka Veera puhuu esimerkiksi väkivallasta melko vulgaarein sanakääntein, ironia ja huumori paistavat läpi niin selvästi, että tätä ihmistä ei kertakaikkiaan voi pitää kovin pahana!
'Ei-totalisoivan' tutkimuksen tai esityksen lähtökohdaksi voi ottaa itsekriittisen kannan, jonka mukaan esim. käytetystä materiaalista voisi aina tulla myös toisiin johtopäätöksiin ja tuloksiin kuin mihin 'tutkija' on tällä kertaa tullut. Niinpä mistä tahansa asiasta voi lähes aina etsiä vastakkaisen kannan ja esittää kritiikkiä. Tällaista kritiikkiä ei tulisi nähdä turhanpäiväisenä saivarteluna, sillä se kehittää meitä itseämme (ja ajatteluamme!), joka Veeran erästä huomiota lainatakseni voi välillä jäädä vähemmälle "taistelutantereella" eestaas koheltaessa. [Tässä välissä esitän plussat Veeralle äärimmäisen uhrautuvan aktivismin ja kapitalistisen työetiikan samaistamisesta.] Jotta emme kuitenkaan menettäisi yöuniamme liian usein, olisi keskityttävä edes jossain määrin siihen, mikä on oleellista. En aio lähteä kuitenkaan etsimään tälle mitään 'objektiiivisia' määreitä, vaan tämänkin heiton oli tarkoitus olla kritiikkiä esim. Pomminheittäjän linjaa ajatellen.
Vallankumouksellisuus todellakin kuuluu anarkismiin. En vain itsekään voi mitään sille, että 'vallankumous'-sanasta tulee hieman mieleen 1800-luvun aikaiset kanuunat ja merimieslakkiset suoraselkäiset sedät (toisaalta näissäkin on omat romanttiset puolensa, nyyh). Vallankumouksellisuuden kieltämisen sijaan vallankumoustematiikkaa tulisi kehitellä edelleen, ei vetää Veeran tavoin (suu virneessä piirrettyjä?) yhtäläisyysmerkkejä polttopulloihin ja kalashnikoveihin. Vallanpitäjät eivät ehkä luovu vallastaan ilman väkivaltaa, mutta 2000-lukua lähestyttäessä on vaikea nähdä (yhteiskunnassa, jota voi kuvata esimerkiksi etuliitteillä tekno- ja informaatio-) mitä kalashnikovienkaan varaan voi rakentaa. Sen sijaan uskon monien erilaisten vaikutuskeinojen samanaikaiseen & verkostoituneeseen käyttämiseen! Vaikka maailman suurimman anarkistisen järjestön, Espanjan CNT:n tavoitteena on yhteiskunnallinen vallankumous, kehtaa se silti kehoittaa boikotoimaan Gilletteä! Boikotoikoon joka pystyy - epäilee Veera - minulle se ei ainakaan ole tuottanut tähän päivään mennessä suurempia vaikeuksia vaikken sillä valtiota olekaan kaatamassa.
Veeran "kehaisemat" usein keskiluokkaisista intellektuellipiireistä lähteneet ja lähinnä marxilais- leninistiset kommunistiterroristijärjestöt eivät loppujenlopuksi saaneet paljoakaan aikaiseksi (vaikka rahaakin virtasi välillä kivasti eräiltä vähemmän kunnioitettavilta valtioilta). Tämänpäivän Saksassa nämä aivan kohtuuttomia vankilatuomioita kärsineet keski-ikäiset ex-sissit vuodattavat vuorotellen katumuksen sanoja ja jäljelläolevat 'järjestöt' kuten AIZ (Anti Imperialistische Zelles) ja Rote Zelles miettivät nekin aseista luopumista, kun muut tällaista väkivaltaa käyttävät ryhmät löytyvät lähinnä äärioikealta tai uskonnollisista kiihkoilijoista.
Veeran teesiin aseellisen vallankumouksen "seksistisestä vastustamisesta" voin huomauttaa, että tunnen melko monta kokenutta naispuolista konepistoolinkäsittelijää, mutta niistä vain harva on aseellisen vallankumouksen propagoija. [Tässä välissä lähetän terveisiä Supon "tuoreelle" johtajalle Seppo Nevalalle (SDP), joka "avointa linjaansa" esitellen kertoi Suomen Kuvalehdessä lukevansa Supon seuraamien radikaalien lehtiä.] Tiukan ideologinen pasifismi ei kannatustani saa (sekin voi olla keino alistaa, tai ainakin estää alistamisen ja väkivallan lopettaminen <- esim. perheväkivalta), mutta tämän sanomisesta on vielä pitkä matka aseelliseen amokjuoksuun (jota Veera ei tosin mielestäni ole aloittamassakaan).
Veera mainitsee, että "saattaa... olla, että eniten vallankumousta ja anarkiaa edistävät pienryhmät, jotka eivät toiminnastaan kovin suurta melua pidä...". Totta! Ajatelkaa vaikka kommuuneja, uusosuuskuntia, vaihtopiirejä, keskusteluryhmiä jne. Mutta miksi sitten tämä melu polttopulloista ja muusta klassisesta rekvisiitasta? Puhe pehmoanarkismista (tai kesyanarkismista - termi, jonka J. Keltti lanseerasi Ydin-lehdessä 1/1996) on mielestäni hieman outoa. Miksi anarkismin tulisi olla jotain rajua & kovaa? Miksi anarkistitkin yhä esittävät oikean anarkismin mieluiten pomminheittona?
Kansalaisaktivismi voi tietenkin "rappeutua" reformistiseksi puuhasteluksi systeemin mukana. Tätä taustaa vasten Veeran kommentit voivat olla tärkeitäkin. Usein uudet liikkeet integroituvat itse systeemiin saavuttaessaan menestystä ja tuloksia (asia, josta pitäisi keskustella ennen kuin sitä alkaa tapahtua tuoreimmalle kansalaisaktivismiaallolle - jo nythän esim. eri puolueet yrittävät "värvätä" aktivisteja, minuakin on pyydetty mukaan niin Vasemmistoliiton kuin Vihreidenkin vaaliehdokkaaksi). Käännän Veeran ajatuksen reformistisesta kansalaisaktivismista kuitenkin päälaelleen: Kansalaisaktivismi kansalaisyhteiskunnan* puolesta voi oikein suunniteltuna olla juuri anarkismia parhaiten kuvaava termi turhanaikaisten molotovinkoktailbileiden sijaan. Mutta tarkkana kuin porkkana pitää aina olla. Ja hauskaakin pitää olla (mihin muuten unohtui Jari Sarasvuo viime Pomminheittäjän Top Tenistä?)...
- Paavo Pummi -
* Jotkut anarkistit ovat esittäneet, että kansalaisaktivismi ja -yhteiskunta käsitteinä sisältävät valtion käsitteen, eivätkä ne näinollen ole relevantteja anarkismin teoriaan. Voi olla, että näin on, mutta ajatus kansalaisyhteiskunnan takana ei valtiota sisällä. [Valtio on muuten suomen kielessä harvinaisen ilmeinen pakkovaltaa kuvaava sana, esim. englannin state on paljon neutraalimpi.] Haluaisin kuitenkin nähdä perusteltuja ja myös sanojen etymologiaa käsitteleviä esityksiä aiheesta.