Make your own free website on Tripod.com

Tapio Karin kommentti

Kun näillä postituslistoilla on ollut asiallistakin palautetta Viikkolehden Pomminheittäjä-jutuista, vastaan vielä kerran.

Juttuni ei ollut analyysi Tampereen tapahtumista, sen yhteys mustavihreisiin päiviin oli satunnainen eikä mitenkään välttämätön. En ottanut kantaa Häkämiehen puheiden tai poliisin kovien otteiden puolesta, niin kuin jotkut ovat sanoneet, vaan kiinnitin huomiota siihen, että näköjään mustavihreissä on monenlaista porukkaa ja erilaisia tavoitteita, eikä kaikista niistä kannata välttämättä kritiikittä innostua. Olen lukenut tarkkaan selostuksia siitä mitä Tampereella tapahtui ja minusta näyttää selvältä että poliisi toimi kohtuuttoman kovin ottein, mutta se ei ollut juttuni aihe. Samalla viikolla KU:ssa julkaistiin normaalin uutisoinnin lisäksi mm. Häkämiehen touhuista ironinen iso juttu ja Häkämiehen esityksen tuomitseva artikkeli pääkirjoituspalstalla. Samassa lehdessä, jossa juttuni julkaistiin, oli sivun juttu, jossa Tampereen päivien järjestäjien kritiikki poliisia kohtaan välitettiin sellaisenaan, sekä Jorma Hentilän kolumni, jossa arvosteltiin poliisin toimia. Sellaisessa seurassa sopi mainiosti käsitellä myös Pomminheittäjää. Aihe on mielenkiintoinen. Kummallista, että joidenkin mielestä siitä ei olisi sopivaa kirjoittaa.

Olen saanut postia myös Pomminheittäjän kahdelta tekijältä ja julkaisemme kirjeet Viikkolehdessä. Heidän mielestään jutuissa on kyse retoriikasta, provokaatiosta, parodiasta ja ironiasta, jota en ole alkuunkaan ymmärtänyt. Kun olen hyvällä tahdolla lukenut juttuja uudestaan voin yhden neljästä jutusta, joihin viittasin, lukea jonkinlaisena pakinana, parodiana (Teemun verihoureet). Kaksi muuta ovat mielestäni silkkaa naiivia mutta vakavalla mielellä kirjoitettua pommiromantiikkaa, toisessa niistä saksalaisten terroristien ihailu kusipääkapitalistien tappamisineen on avointa ja terrorismin perustelut ovat suoraan Baader-Meinhof-ryhmältä. Neljännessä jutussa (Paavo Pummi) puolestaan arvostellaan toisissa Pomminheittäjän jutuissa näkynyttä kovien otteiden ja pommien ihannointia - Pummi siis on samalla asialla kuin minä. Jos sekin on parodiaa ja ironiaa niin se on kyllä jo kovin mutkikasta.

Pomminheittäjä-kollektiivin Janne Rantala on lukenut huonosti joko Pomminheittäjää tai minun juttuni. En siteerannut vain yhdessä Pomminheittäjän numerossa julkaistuja juttuja, kuten hän väittää. Myös tapani siteerata juttuja on korrekti.

Jos kirjoittaa parodiaa tai huumoria, se kannattaa tehdä niin hyvin, että lukija lajin tunnistaa. Jos haluaa viestinsä perille, tulee sanoa mitä tarkoittaa. Silloin ei tarvitse jälkikäteen selittää intentioitaan, jotka eivät tässä tapauksessa näytä olevan selviä edes Pomminheittäjän sympatisoijille. Tästä on mainio esimerkki saamani faksi, jossa yksi neropattitoveri tosikkomaisesti muistuttaa, että täytyy tehdä ero kapitalistien luokkana likvidoimisen ja kapitalistien fyysisen eliminoimisen välillä. Termit ovat Stalinin ajan Neuvostoliitosta. Kun kulakit likvidoitin luokkana, ei yksittäistä tuhottua kulakkia tainnut paljon lohduttaa se että hänet tapettiin vain luokkansa edustajana.

Lehtijutuilla voi olla yllättäviä seurauksia. Maanantaina luokseni toimitukseen tuli taistelutahtoinen ja militantti nuori mies, joka kertomansa mukaan ei ollut syönyt mitään kolmeen päivään, oli tyystin kyllästynyt ruskeakielisiin vasemmistopuolueisiin ja kaipasi räväkkää toimintaa. Matkalla toimitukseen hän oli rikkonut rikkuribussin ikkunan ja halusi yhteyden Viikkolehdessä haastateltuun Mika Marenkiin. Minulta hän sai yhteystiedot. Viikkolehti on kuin onkin myös organisaattori.

Tapio Kari