YLLYTYSTÄ VÄKIVALTAAN?

Vastine Ilta-Sanomien uutiseen 31.1.1998, joka oli otsikoitu "Poliisinvastaista uhoa kiihdytetään". Ilta-Sanomat ei julkaissut kirjoitusta.

Ilta-Sanomissa kerrottiin 31.1. anarkistisesta Pomminheittäjä- lehdestä. Jutussa väitettiin Pomminheittäjän sisältävän harvinaisen kovaa yllytystä väkivallan käyttöön ja viitattiin mm. Pomminheittäjässä julkaistujen juttujen otsikoihin "Vittuun moniäänisyys - luokkasota julistaa monolla", "Kuka edes kaipaa vallankumousta jossa ei porvarin veri roisku" ja "Miksi valitsisin aseeni kun haluan käyttää niitä kaikkia".

Kyseisessä luokkasotajutussa tosin kritisoitiin väkivaltauhoa ja peräänkuulutettiin moniäänisyyttä. Otsikko on paitsi ironisen provosoiva myös kaksimerkityksinen: jutun lukemalla selviää, että "monolla julistava luokkasota" viittaa paitsi väkivaltaan myös monologiaan, yksiäänisyyteen. Toisin sanoen jutussa kritisoidaan tapaa vedota suuriin kokonaisuuksiin - "työväenluokkaan", "kansaan", "meihin" - kun ajetaan kuitenkin vain pienen ryhmän intressejä.

Moniäänisyyttä ja moniarvoisuutta peräänkuulutetaan myös Pomminheittäjän jutussa "Kuka edes kaipaa vallankumousta jossa ei porvarin veri roisku". Jutussa muistutetaan, että anarkistit eivät herroja ja johtajia kumarra, ja että anarkistinen vallankumous ei voi merkitä nöyristelyä minkäänlaisen herruuden edessä. Porvarien poistaminen voi tietysti tapahtua monella tavoin, mutta anarkiassa luokat poistuvat kun etuoikeudet ja laillistettu riisto poistetaan. Vallitsevan järjestyksen kannalta tietysti jo anarkian mahdollisuuden mainitseminenkin voi näyttäytyä "harvinaisen kovana yllytyksenä väkivallan käyttöön".

"Aseilla" kolmannessa mainitussa Pomminheittäjän jutussa tarkoitettiin ylipäänsä muutoksen keinoja. Siinä kirjoittaja vastustaa selkein sanoin kaikenlaista väkivaltaa, pomminheittoa ja terrorismia peräänkuuluttaen pikemminkin demokraattisen kansalaisyhteiskunnan rakentamista pienimuotoisilla ja pehmeillä keinoilla.

Mitä taas tulee Ilta-Sanomissa siteerattuun "sikapoliisien peittoamiseen vasemmalla kädellä" ym., on kyse Pomminheittäjässä ilmestyneestä novellista, jossa irvuillaan anarkismissa esiintyville vallankumousmielikuville ja väkivaltauholle: "Toivottavasti vallankumoukseen ei lähdetä talvipakkasissa. Vittumaista olisi värjötellä ulkona sellaisella kelillä, siinä äänikään kulje huudoksi asti ja paljas sormi jäätyy kiinni liipasimeen. Joukkokokouksetkin pitäisi pitää sisällä. Minne sellaisen sakin mahduttaisi, kareliasaliinko. Voisi se yritykseksi jäädä."

Tällaisista jutuista Ilta-Sanomat siis sai "harvinaisen kovaa yllytystä väkivallan käyttöön ja poliisin vastustamiseen". "Poliisinvastaista uhoa kiihdytetään", oli Ilta-Sanomien juttu otsikoitu. Uutisena se ei ainakaan Pomminheittäjä-lehden osalta voi pitää paikkaansa: lehdestä on ilmestynyt kymmenen numeroa, joista viimeisin yli puoli vuotta sitten. Pomminheittäjä on omakustanneperiaatteella toimitettu pienlehti, myös anarkistiseksi keskustelulehdeksi tituleerattu. Sen sisältämät jutut ja kuvitus ovat usein olleet tarkoituksellisen satiirisia ja provokatoorisia, ivan kärjen kohdistuessa kuitenkin yhtä usein anarkismiin ja anarkisteihin itseensä kuin valtajärjestelmään ja sen väkivaltakoneistoihinkin.

Toisin kuin Ilta-Sanomissa tiedettiin kertoa, eivät Pomminheittäjän tekijät olleet Tampereen mustavihreillä päivillä. Myöskään "eläinten ystävänä" Pomminheittäjää ei ole aiemmin pidetty. Ilta-Sanomien uutinen sisälsi harvinaisen törkeää asioiden vääristelyä, jota on vaikea selittää muutoin kuin jo valmiina olevien viholliskuvien pönkittämisenä. Anarkistit ym. radikaalit on helppo leimata pahuuden ruumiillistumaksi, koska heillä ei ole valtaa saada ääntään kuuluville muualla kuin omissa pienlehdissään.

Ulla Vehaluoto

Paluu