Make your own free website on Tripod.com

VALLANKUMOUKSELLINEN HAASTE -
VALITSE ASEET

Vastarinta valtiota vastaan on alkanut

Barrikadeja
savuavia raunioita
kiviä ja polttopulloja
hirressä roikkuvien kapitalistien kuolinkorahduksia
kansa iloitsee nauraa kapinoi
(kaikkialla)
kaikuu nauru huokuu
rakkaus ihmisyyttä kohtaan
valtio vetelee viimeisiään
ihmisen historia alkaa nyt

"Popsi popsi porkkanaa"

Laulussa väitetään porkkanan popsimisen vahvistavan hampaita. Tiedä häntä, mutta mitä hampailla tehdään jos ne annetaan vapaaehtoisesti pois. Huhutaan, että anarkismi on nykyään vain monikansallisten yritysten vastustamista, itujen syömistä ja ihmisoikeuksien puolustamista. Hyviä asioita kai, mutta unohtiko anarkismi pehmentyessään todellisen vastarinnan valtiota vastaan? Anarkismi ei olisikaan enää ryöstelemistä, sabotaasia eikä pommiattentaatteja vaan pikemminkin yleishumanistista yhteiskuntakritiikkiä, kasvissyöntiä sekä sorron näkyvimpien muotojen vastustamista esimerkiksi boikotoimalla. No boikotoidahan voi kuka pystyy ja haluaa, mutta voiko näin pehmeillä keinoilla todella kukistaa valtion? Ei varmastikaan: päättäväinen vastarinta tarvittaessa vaikka kalashnikovien kanssa on ainoa keino toteuttaa vallankumous. Anarkistin täytyy välttämättä olla myös terroristi - ainakin potentiaalisesti.

Eli mihin unohtui vallankumous?

Anarkistit eivät kuulemma enää edes ole vallankumouksellisia. Vallankumouksesta luopumista perustellaan usein sillä, että sanaa pidetään niin maskuliinisesti latautuneena. Voi olla. Täytyy kuitenkin muistaa että anarkistinen vallankumousteoria eroaa kaikista muista siinä, että anarkismissa vallankumous tarkoittaa yksinkertaisesti vallan kumoamista - ei siis vallan kaappaamista kuten esim. valtiokommunismissa tai ekofasismissa. Anarkistinen vallankumous ei voi kuitenkaan olla vain mielien - tai oman pään sisäistä vallankumousta, jollaiseksi käsite joissakin hörhöindividualistisissa piireissä mielletään. Todennäköisesti tarvitsemme myös polttopulloja, sillä vallanpitäjät eivät luovu asemistaan ja omaisuuksistaan vapaaehtoisesti. Pakkokoneistot täytyy musertaa joukkovoimalla ja oveluudella. On Pentagoniakin yritetty nostaa ilmaan pelkällä tahdonvoimalla, mutta ainakaan toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu. On muuten seksististä väittää, etteivät konepistoolit pysy naisten käsissä, joten se aseellisen vallankumouksen maskuliinisuudesta.

Vallankumouksen miehisyyttä ylläpidetään ja tuotetaan kyllä joissakin piireissä: mm. joku Kapinatyöläiseenkin kirjoitellut A. Vakkilainen haluaa typistää anarkismin "työväenluokan suoraksi demokratiaksi". Hänelle T.S.D. on Ehdoton Dogmi ja Totuus. Totuuden puhujat ovat kyllä ennenkin olleet pääasiassa miehiä - ihmekös tuo kun he hallitsevat totuuden lisäksi koko muutakin järjestelmäämme. Miehet hallitsisivat varmaan myös tällaista dogmaattista työväenluokan suoraa demokratiaa, voimakkaat lihaksikkaat miehet jakoavain nyrkkiin puristettuna. Näinhän Classwar-henkisissä lehdissä työväenluokan kapinaa havainnollistetaan. Opiskelijat, taiteilijat, nynnyt, epätyöväenluokkaiset ja (muut) naiset eivät työväenluokan suoraan demokratiaan kuulu - sehän on selvää. Tosin jokaisen työväenluokkaisuus täytyy ensin määritellä, että tiedetään kenellä tulevassa työväenluokan paratiisissa on osallistumisoikeus, kenellä ei. Määrittelemisen ja luokittelemisen hoitaa silloin varmaankin Totuus, kun Valtiotakaan ei enää ole?! Ei ihme, että etenkin naispuoliset radikaalit ovat kyllästyneet tällaiseen Totuudenjulistajien "vallankumoukseen". Silti koko vallankumouskäsitteen - ja tarvittaessa väkivaltaisenkin vastarinnan hylkääminen jo osittain edesmenneen Anarkistisen maailman tyyliin on huono ratkaisu. Ovathan dynamiitti ja polttopullo anarkistiselle teorialle tärkeämpiä kuin P.J.Proudhon ja Mihail Bakunin yhteensä.

"Aktivoitukaa, aktivoitukaa"

Yksi vaihtoehtopiireissä laajalle levinnyt epävallankumouksellinen normi on protestanttinen työnetiikka. Varsinaiseen palkkatyöhön tämä ei silti useimmiten liity vaan vaatimukseen jatkuvasti toimia, aktivoitua, järjestää mielenosoituksia, liimailla julisteita, näperrellä kaikenlaista pientä "anarkistista touhua". En näe tällaisessa toiminnassa mitään väärää - päinvastoin - mutta yhdenmukaisen touhun totalisointi, asettaminen jonkinlaiseksi anarkistisuuden kriteeriksi, pakoksi, on äärimmäisen rasittavaa. Kunnon vallankumouksellinen on siis kurinalaisuudessaan jonkinlainen ammattilainen, ryppyotsainen työkone - laiskurit ja elämästä nautiskelijat ovat vain paskanjauhajia, joita ei kannata ottaa tosissaan. "Viinaakin juovat, perkele; saattavatpa samalla harrastaa seksiäkin ja vieläpä ilman lapsentekotarkoitusta", kyräilee kateellinen, houkutusta pelkäävä ja mahdollisesti turhautunut puritaanimme lähtiessään neljänteen mielenosoitukseen samalla viikolla.

Aktivoituminen on toki myönteinen asia, muttei mikään itsetarkoitus vaan korkeintaan varteenotettava keino iloon, nautintoon ja emansipaatioon pyrkimisessä. Ihmiset iloitsevat kansalaistoi- minnasta juuri sen verran, kun sattuvat iloitsemaan eikä ahkerampi puuhaileminen ole anarkistisessa mielessä mitenkään perusteltua. Jotkut käyttävät omaa aktiivisuuttaan jonkinlaisena oikeutuksena ja perusteluna mielipiteilleen. Kyseessä on uskomaton virheajattelu: äärimmäinen puuhaileminen, täydellinen vallankumouksen puolesta uhrautuminen tai toisaalta makaaminen LSD-tripillä 20 vuotta ei oikeuta tai ole oikeuttamaan yhtään esitettyä väitettä. Välillä olisi syytä katsoa peiliin ja tutkailla toimintansa tuloksia - tässäkin asiassa tulisi keskittyä määrän sijasta laatuun. Saattaa nimittäin olla, että eniten vallankumousta ja anarkiaa edistävät pienryhmät, jotka eivät toiminnastaan kovin suurta melua pidä ja edelleen saattaapa olla että sellaiset henkilöt ja ryhmät löytyvät ihan muualta kuin anarkopiireistä. Kehaisenpa tässä yhteydessä kommunistiterroristien aikaansaannoksia Euroopassa pankkiryöstöineen ja kusipääkapitalistien lahtaamisineen. Kommunistinmaineeni siis pahenee edelleen.

Maltillisen kansalaisaktiivisuuden ylikorostamisessa on terrorismiin verrattuna toinenkin huono puoli. Kansalaisaktiivisuus saattaa huonosti suunniteltuna toimia vallankumouksen edistämisen sijasta pikemminkin reformistisena ja revisionistisena voimana, mikäli aktiivit vain (tahattomasti) alleviivaavat yhteiskuntamme kuviteltua liberaalisuutta ja kehityskelpoisuutta. Siksi kiltti ja turvallinen pehmoanarkia ilman aitoa vallankumoushenkeä on vain valtiota vahvistava voima. Anarkistin täytyy välillä vähän vilauttaa hampaitaan - näyttää että kyseisten hampaiden väliin ei Pepsodenttia tarvita vaan raakaa Valtion lihaa.

Valtio hampaisiin

Agressiot tulee siis kohdistaa nimenomaan valtiota ja kapitalismia vastaan - valitettavasti riisto, sorto, avoin - ja rakenteellinen väkivalta sun muut klassiset teemat eivät ole tästä maailmasta mihinkään hävinneet, vaikka työväenluokka niiden pääasiallisena kohteena, proletariaattina, onkin menettänyt merkitystään. Itsestäänselvyyksiä ehkä, mutta kertaan näitä siksi että kaikille vaihtoehtopiireissä liikkuville ei ole anarkistisesti mielekäs agression kohde selvinnyt vaan esimerkiksi lihansyöjät, feministit, uskovaiset, porkkananpurijat, viherpipertäjät, streittarit tai "juopot" mielletään poliittisiksi vihollisiksi virkavallan sijaan (joku jopa vertasi sekaravinnon syöjiä kapitalisteihin - työväenluokka ei siis syökään makkaraa!). Kun anarkistisen vastarinnan mielekäs kohde alkaa selvetä ja sitä provosoidaan riittävästi niin kyseisen lohikäärmeen epäinhimillinen luonne saattaa paljastua myös suurelle yleisölle. Sitten voidaankin ruveta jakelemaan pommeja ja köysiä. Äkkiäpä Laakkoset, Eernroothit ja monet muut koristavat kaupungin lyhtypylväitä niin somasti, että vallankumouksellisen täytyy oikein ottaa ryyppy näyn kunniaksi!

Sitä ennen meillä on kova homma tehtävänä, jottei kansannousu luisuisi jälleen kerran yhden Totuuden puolesta rähisemiseksi. Meidän täytyy ymmärtää Valtion rakenne, jotta voisimme katkaista tämän kuoleman puun juuret. Ne täytyy polttaa, sillä elämää halveksuvanakin puu on yhtä elinvoimainen kuin mustarutto. Yksi valtiopuun juurista on laki, lain olemukseen kuuluvat Totuus ja Dogmaattisuus. Dogmin logiikka on vallan logiikkaa: lyödessään sinua poliisin ei tarvitse perustella tekoaan vaan hänen tekonsa perustuu lakiin. Laki taas on Dogmiin (lakia on noudatettava) ja Totuuteen (valtio ei toimi, mikäli kansalaiset eivät noudata lakeja) perustuva ihmismielen vankila. Yksikään Dogmeista ja Totuuksista ei ole vaihtoehto toiselle - ei vaikka kysymyksessä olisivat suora demokratia tai oletettu luonnon itseisarvo - vaan jokainen niistä merkitsee Valtion syntymistä. Anarkismissa edes anarkismi ei voi olla totuusjärjestelmänä erikoisasemassa. Anarkismi ei voi vaatia itselleen monopolia, se ei ole tähän kykeneväinen eikä sillä ole minkäänlaista oikeutustakaan tällaiseen. Anarkismi ei voi perustua metafyysiseen Totuuteen tai ennalta määrättyyn Dogmiin. Anarkismi ei voi olla mikään ylisääntö minkä alle muut totuusjärjestelmät pakotetaan, sillä se merkitsisi anarkian - valtion vastavoiman - tulemista uudeksi valtioksi. Lyhyesti sanoen: anarkismi ei voi olla totuus, vaan nimenomaan päinvastoin!

Sillä tässä epäselvässä maailmassa Totuus on valheen toinen nimi:

Totuus on Valtio
sen lait ja sen kirkko:
Työ & Talous
olen anarkisti
etuni on etten puhu totta
sillä perustelen kaiken

- Veera -

Lue Paavo Pummin kirjoittama vastine täältä

Paluu